Olemme olleet kasvatusharrastuksessa mukana varsin lyhyen aikaa, mutta innokkaina oppimaan uutta ja täydentämään jo saavuttamiamme tietoja. Minusta on tärkeää, että aloittelevakin kasvattaja tekisi itselleen selväksi tavoitteensa ja periaatteensa. Ilman niitä kasvatuksesta puuttuu tavoitteellisuus, ja ilman sitä kasvatus ei ole rodun jalostusta vaan kissamäärän lisäämistä. Oma henkilökohtainen mielipiteeni kuitenkin on, että varsinkaan alussa ne periaatteet eivät saisi olla liian jyrkkiä, koska se voi aiheuttaa ongelmia tulevaisuudessa. Tällä tarkoitan sitä, jos esimerkiksi haluaa kasvattaa vain kissoilla, joilla on täydelliset sukat, jotka ovat A-veriryhmää, tietyn värisiä ja tyypiltään täydellisiä, niin kasvatuskissat loppuvat nopeasti. Ja tämä oli nyt vain kärjistetty esimerkki. Mutta etenkin alussa avoin mieli on todella tärkeä, jotta voi oppia. Kuitenkin niitä omiakin periaatteita tarvitaan, jotta niihin voi verrata saamaansa uutta tietoa. Avoin mieli mahdollistaa kuitenkin näiden periaatteiden sopeuttamisen tarvittaessa. Kaikkea kuulemaansa ja näkemäänsä ei ole kuitenkaan järkevää omaksua kritiikittä, vaan maalaisjärjen käyttö on sallittua.

Omiin periaatteisiini kuuluu sukusiitosprosentin pitäminen mahdollisimman alhaisena. Haluan omalta osaltani pyrkiä edistämään birmojen geenipoolin laventamista. Toisaalta en koe olevani niin tuttu eri linjojen ja sukutaulujen kanssa, että osaisin ns. linjasiitosta hyödyntää järkevästi. Ja koska tiettyyn kissaan linjaaminen tuo mukanaan myös niitä huonompia puolia, en ole ainakaan tällä hetkellä valmis ottamaan sitä riskiä, että pitkällä tai lyhyellä tähtäimellä terveys vaarantuisi. Toki yhteisiä sukulaisia löytyy, kun tarpeeksi pitkälle sukutauluja tutkitaan.

Harkitsen jokaista yhdistelmää huolellisesti ja pyrin löytämään naarailleni urokset, jotka täydentäisivät niiden heikkoja puolia. Mielessä kangastelee aina se omalle naaraalle täydellinen uros, mutta sellaista harvemmin löytyy, joten joistakin valintakriteereistä on joustettava. Esimerkiksi uroksen väri on sellainen kriteeri, josta voi joustaa. Väri on terveyteen, luonteeseen ja tyyppiin nähden toissijainen, vaikka toki usein toivoo saavansa tietyn värisiä pentuja, esimerkiksi supersuloisia kilppareita. Valitsen yhdistelmät omaa jatkokasvatustani ajatellen eli siten, että sitä linjaa olisin valmis jatkamaan eteenpäin. Aina pentueesta ei kuitenkaan välttämättä löydy sitä sopivaa kissaa jatkojalostukseen, mutta se on yhdistelmissäni kuitenkin tarkoitus. Pyrin välttämään kolleja, joita on jo käytetty siitokseen suuressa määrin. Nuorten kollien kohdalla on toki vaikeaa ennustaa niiden tulevaa käyttöä. Tarkoitus ei ole myöskään toistaa samoja yhdistelmiä, ellei ekalla kerralla siitä olisi saatu toivottua tulosta eli esim. sitä kissaa jatkokasvatukseen.

Kissan veriryhmä ei ole minulle kasvatuskissaa valitessa ratkaiseva tekijä. Toki kissan veriryhmä pitää tietää ennen pennuttamista, mutta olen valmis käyttämään myös B-veriryhmän kissoja kasvatuksessa. Omista kissoistamme neljä on A veriryhmää ja kaksi A(b) veriryhmää, eli B:n kantajia. B-veriryhmä ei ole, kuten todettua, mikään sairaus. Tässä rodussa B-veriryhmää esiintyy huomattavassa määrin, joten mielestäni ei ole rodun kannalta järkevää karsia B-veriryhmän kissoja pois kasvatuksesta. Se on siinäkin mielessä turhaa, ettei B-veriryhmää kuitenkaan saa kitkettyä pois, sillä sehän periytyy resessiivisesti. Ja niin suuren kissamäärän jättäminen pois kasvatuksesta kaventaisi geenipoolia entisestään. Meille voi siis jossain vaiheessa ihan hyvin tulla B-veriryhmän naaras, jonka pentuja olemme valmiit ruokkimaan käsin ensimmäisten 16 tunnin ajan.

Jokaisella kasvattajalla on varmasti hiukan omanlaisensa näkemys hyvästä siitoskissasta. Minulle siitoskissassa valkoiset osat ovat aika merkityksetön asia. Paljon tärkeämpää on tyyppi (pää, vartalo, silmät, turkki, maski), tietenkään terveyttä ja luonnetta unohtamatta. Toki pyrin saamaan kissoja, joilla on sukat kohillaan, mutta koska nuo valkoiset osat periytyvät jokseenkin sattumanvaraisesti, ei kasvatuskissalla tarvitse olla "täydellisiä" sukkia. Ja sukat eivät loppujen lopuksi yksistään riitä näyttelykissallekaan, kyllä birmalla kuuluu olla se tietty ilme ja ulkonäkö sukkien ja kiilojen lisäksi.

Kissan terveys on kuitenkin etusijalla, ja se onkin ehkä ainoa syy, minkä vuoksi voin poiketa näistä periaatteistani. Jos esim. naaras saa kohtutulehduksen ja se pitää sen takia astuttaa mahdollisimman pian, jos sitä haluaa kasvatukseen käyttää, ei yhdistelmää välttämättä ehdi harkita niin huolella kuin haluaisi. Pyrin pitämään naaraan pentueiden välillä ainakin noin vuoden tauon, mutta sitä ei tiedä, onko se tulevaisuudessa aina mahdollista. Maksimimäärä pentueita omille naarailleni on kolme, ei ainakaan missään tapauksessa yli neljää.

Kun alussa puhuin niistä jyrkistä mielipiteistä, niin itse en lähde heti karsimaan pois kasvatuksesta sellaista naarasta, joka synnyttää pennut kerran keisarinleikkauksella, tai sellaisen naaraan jälkeläisiä. Olen päättänyt sen, että sellaisissa tilanteissa arvioin aina tilannetta tapauskohtaisesti. Jos leikkaukseen jouduttiin esim. siitä syystä, että raskauden loppupuolella mahapöpö vei naaraan huonoon kuntoon (kuten Ellin toisten pentujen kohdalla kävi), ei syy varsinaisesti ole naaraassa. Silloin mielestäni naaraan ja sen jälkeläisten jättäminen pois siitoksesta on hätiköityä. Ja jos syy onkin naaraassa, voisin harkita käyttäväni sen jälkeläista kerran kasvatukseen ja jos sillä on samanlaisia ongelmia, en sitten enää jatkaisi sitä linjaa.

Kuten on tullut jo todettua, olemme vielä aloittelevia kasvattajia, joten kokeneempien kasvattajien neuvot ja tuki ovat tuikitärkeitä. Kuitenkin meille on tärkeää tehdä päätökset loppukädessä itse, koska olemme itse kuitenkin niiden päätösten seurauksista vastuussa. Tämä ei luonnollisestikaan tarkoita sitä, että meidän tarvitsisi periaatteesta olla eri mieltä. ;) Nämä tässä kuvaamani periaatteet ovat omia henkilökohtaisia mielipiteitäni. Muilla kasvattajilla voi olla erilaisia mielipiteitä ja periaatteita, jotka eivät ole sen huonompia kuin nämäkään. Kukin kasvattaja tekee itse omat päätöksensä ja toimii siten, kuin itse parhaaksi näkee. Kunnioitan muiden omista periaatteistani eroavia mielipiteitä, kuten kunnioitan ylipäätään muita kasvattajia. Kukin meistä toimii kuitenkin rodun parhaaksi. Sekään ei ole sanottua, etteivätkö nämä mielipiteeni vielä muuttuisi, sillä opittavaa ja koettavaa on aina lisää.